Lähdin liikkeelle googlaamalla erilaisia veritahroja, ja sain katsottujen kuvien pohjalta ideoita, millä tavalla voisin lähteä itse kokeilemaan verestystä: veriköntsien muodot, erilaisten punaisten sävyjen sotkeminen ja levitystekniikat.
Parhaiten sitä kuitenkin oivalsi, kun lähti itse tekemään verivetoja kankaalle. Väreillä leikkiminen oli aivan uskomattoman yllättävän hauskaa. En olisi uskonut nauttivani kyseisestä puuhasta sillä tavalla. Tai oikeastaan käytökseni taisi muistuttaa pikemminkin hullua psykopaattia... Mutta välillä tekee hyvää kuvitella olevansa psykopaatti! Alussa yritin löytää erilaisia tekniikoita luoda hienoja veriroiskeita, ja kehitystä tapahtui nopeasti ja huomattavasti. Jokainen veriläjä oli edellistä hienompi. Innostuin roiskuttelemaan jopa proton verellä. Täytyi nimittäin vähän miettiä, millä tavalla suuret ja pienet veripurkaukset kannattaa sijoittaa, että lopputulos näyttää viisaalta.
Protoa ompelin ihanassa rauhallisuudessa suurimman osan luokasta ollessa luokkaretkellä. Alkuperäinen ryntytyssuunnitelma ei meinannut ihan toimia, joten sovelsin päästäni omia. Tärkeintä oli kokeilla erilaisia vaihtoehtoja, jotka saattoi sitten hyväksyä tai hylätä. Kokeilin esimerkiksi ommella aukot olkapäille, mutta päätin sitten tekeväni lopulliseen työhön rypytystä niiden tilalle. Protosta tuli niin kiva, että ajattelin ottaa senkin käyttöön. Se on jo paljon protolta.
Lopullisen FOB-paidan sain aloitettua aivan liian myöhään, mutta pystyin silti heittäytymään tekemiseen ilman huolen häivää. Ennen kuin ryhdyin kylmiltään roiskimaan verta oikeille vaatteen kappaleille, harjoittelin vielä isoja verilänttejä tilkuille. Sen session aikana onnistuin rohmuamaan koko suuren kankaanpainantapöydän omaan käyttööni. Ihanaa työskennellä yksin, kun voi itsekkäästi rohmuta kaiken tilan ja levittäytyä oikein vapaasti.
Tässäpä sitten olen roiskinut veret oikealle kankaalle. Roiskeet näyttivät erittäin herkullisilta märkinä, mutta kuivuttuaan ne menettivät syvää olemustaan. Ei mitään hajua, mitä tuo tarkoitti. Oikeaa työtä tehdessä tällaisissa käsillä tuhrinta -menetelmillä tietenkin pelottaa, että vahingossa tuhoaa koko työn yhdellä väärällä liikkeellä. Siksi ryhdyin varomaan ja ajattelemaan liikaa, mikä on harmi. Tunteella tekemällä ajattelematta nimittäin saa parhaat tulokset aikaan.
Viimeisenä mahdollisena päivänä (eilen) aloitin sitten ommella ihan lopullista paitaa. Ihan valmiiksi en vielä saanut, sillä hihat puuttuvat, ja viitan reunasaumat ovat vielä siistimättä. Minulla on kyllä aivan surkea aikataulutus, nopeus ja itsekuri.
Lesottakoon vielä oikein ärsyttävästi, että olin koulussa kahdeksaan asti, 12 tuntia koulussa yhteen putkeen. .-s Ja tällä hetkellä kirjoitan tätä postausta neljän aikaan yöllä. Nukkuminen on nynnyille, tosi ihminen pärjää välillä ilman untakin! Öö..?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti