torstai 24. joulukuuta 2015

Näin energiani valui hukkaan (kuosittelua)

Hehe, eipä ole tullut vähään aikaan kirjoiteltua mitään, ja kaikkia postauksia on taas jo rästissä. Hassua: Kesälomalla minulla oli niin loistava tahti ja kiriminen, mutta heti kouluun palaamisen jälkeen kaikki on jäänyt tekemättä. Tekisi mieli syyttää koulun auktoriteetteja blogailuinnon laskemisesta, mutta taidan syyttää vain itseäni. Ihan sama, nyt muihin aiheisiin!


Muotinäytösjaksossa tein ikään kuin vahingossa ylimääräishommia. Halusin toden totta saada tehdyksi kaksi asukokonaisuutta, ja siksi lähdin innokkaasti piirtelemään peruskaavoja pienoiskoossa. Itsestäni se oli aika lailla ajanhaaskausta, mutta tottelin vain auktoriteettien käskyjä. Virhe.


Tein tästä asusta kuosittelusuunnitelman. Innostuin taas muokkaamaan kuvia niin ettei "oleellisista" jutuista saa mitään selvää, joten voit katsoa paremmat kuosittelusuunnitelmat paidasta ja hameesta. Kun kaikki oli onnellisesti valmista, tulivat opettajat väliin ja käskivät meitä muokkaamaan asujamme. Into ylläolevan asun toteuttamiseen lopahti, ja vaihdoin kokonaan suunnitelmaa. Lopulliseen työhön en sitten edes piirtänyt käsin peruskaavoja ja kuosittelusuunnitelmia... Turhautti. Ja kyllä, voin myöntää olevani hieman katkera.

Jes, sain vähän raivottua. Oikeesti? Jipii, mahtavaa joulua kaikille! <3