keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Hameen työstämisestä

Nyt on pakko saada näitä rästipostauksia pois alta. Saan tämän homman kuulostamaan pakkopullalta, mutta oikeastaan kirjoittelu oli ihan hauskaa, kunhan pääsi alkuun. Tosiaan muisti alkaa pätkiä, ja tästäkin kirjoituksesta tuli vain selostava juttu siitä, mitä kaikkea tuli tehtyä. Tässä kirjoituksessa pääasiassa käsittelen ekan jakson ompelu- ja kaavoituskokemuksiani, ja kerron vähän tarkemmin hameeni valmistumisprosessista.

Jakson alussa meidät laitettiin suunnittelemaan Fellmannialle laukkua, mikä näin by the way oli ihan vammaista. Teimme ryhmissä protoja ja esittelimme tuotoksia sitten Fellmannia-tyypeille. Pääasiallinen tehtävä oli kuitenkin valmistaa itse suunniteltu hame. Suunnittelupuoli minulta onnistuikin, ja ideoita olisi riittänyt useammankin hamosen toteutukseen.

Omilla mitoilla piirretty peruskaava
Hameen peruskaavan piirtämisen kanssa omilla mitoilla tulikin sitten tuskailtua, samoin kuin kuosittelussa ylipäätänsäkin. Halusin tehdä vaikeahkon epäsymmetrisen ja monikerroksisen hameen, ja sainkin puurtaa oikein kunnolla laskosten kanssa. Parasta kaavoittamisessa on ongelmanratkaisutilanteet. Haasteet tuovat tekemiseen mielekkyyttä, kunhan ne eivät käy ylivoimaisiksi.


Ylhäällä kuva protosta ja alhaalla kahdesta harjoitushameesta!
Aluksi teimme proto-versiot suunnitelluista hameista, ja kunnolla sitä tulikin mokailtua. Jätin aina väärälle puolelle vetoketjutilan, ja ompelin yhden päivän pelkästään samaa kohtaa asioiden mennessä koko ajan väärin. En muistanut ajatella kunnolla ennen ompeluun ryhtymistä, ja vasta tehtyäni ymmärsin kohdan menneen jälleen väärin. Hyh, oli muuten kurjin päivä koko jakson aikana. Protossa laskospohjat vähän olivat pudonneet, mutta oikeassa versiossa sitten ihan silitin laskokset paikoilleen. Kunnon versio jäi minulla aika pahasti kesken, mutta jatkoin sitten toisen jakson aikana hametta lyhyiden koulupäivien jälkeen ja joskus jopa koulutunneilla, hyi minua.

Loppuun voin vielä yleisesti sanoa, että olen viihtynyt koulussa tosi hyvin. Ensimmäinen jakso oli innostava, ja opin aivan hirvittävästi uutta! Luokkalaiset ovat kivoja, ja olen tyytyväinen koulutusvalintaan. Jipii!

maanantai 24. marraskuuta 2014

Muotinäytösmuistoja

Minun tekeleeni oli yksi niistä kolmesta onnekkaasta aloittavien hameista, jotka pääsivät näytille Salpauksen opiskelijoiden Kätevä-muotinäytökseen 1. ja 2. marraskuuta. Tätä asiaa olen tykännyt lesoilla toisinaan joillekin.



Olin itsekin mukana muotinäytöksessä mallina. Pohdiskelin pitkään, viitsisinkö lähteä mukaan, mutta lopulta kirjasin nimeni osallistumislistaan tyyliin viimeisenä mahdollisena päivänä. Vaistoni sanoi että kyseessä on kiva juttu.

En kuitenkaan ollut tiennyt, mihin olin lupautunut. Jossain vaiheessa eteeni pamahti näytösharjoituslappu, ja meillä oli aivan hirmuisen paljon varattu harjoituksia. Sitten vielä itse harjoituksissa selvisi, että meille on suunniteltu tarkat ja vaikeat koreografiat. Ekoissa harkoissa pienet yksityiskohdat tahtoivat helposti unohtua, mutta melko nopeasti onnistuin askeleet suurin piirtein sisäistämään. Harjoituksista tuli mahtava piriste koulunkäyntiin, ja siellä pääsi pakoon normi oppiaineita, joiden töissä aloin jäädä pikkuhiljaa jälkeen.

Viimeisellä viikolla ennen näytöstä harjoitukset alkoivat kuitenkin pitkästyttää. Lisäksi minulle selvisi, etten osaa kävellä korkkareilla. Itse ajattelin, että hyvin menee, kunhan pysyy pystyssä ja musiikin tahdissa. Ei kumminkaan. Onneksi Mindy ja Maria opettivat perusteita! Itse näytösinnostus ei ollut korkeimmillaan. Olin varma etten ensi vuonna todellakaan ryhtyisi samaan hommaan uudestaan.



Tein hienon kuvakokoelman muotinäytöksestä. Jos kiinnostaa nähdä videomateriaalia aiheesta, klikkaapa ihmeessä tästä. Täällä puolestaan voi katsella kuvia yleisesti messuilta.

 Itse näytöksessä yritin laittaa kaiken peliin ja pitää hauskaa, kuten oli kannustettu. Kaikki meni hyvin pientä alkukömpelyyttä huolimatta, eikä minua jännittänyt jostain syystä melkein yhtään. Yllätyin ihan miten paljon yleisö taputteli kesken esityksen hienoille sirkustempuille ja vaatteille. Tajusin että olipa vain mukavaa olla lavalla ja mallina. Ensimmäinen näytös kokonaisuudessaan oli kuulemma paras eka Salpaus-näytös, mitä koreografi-Sari oli nähnyt. En meinannut uskoa häntä. Messuviikonloppu olikin tosi hauska!


Sunnuntai-iltana otin kotona vielä muistokuvan lookista, jonka kauneusalan opiskelijat olivat meille malleille tehneet. Ajattelin etukäteen, kuinka varmaan olisin ollut joko helpottunut tai haikea messujen päätyttyä, mutta oikeastaan olin vain tyytyväinen. En pysty edes sanoin kuvailemaan, kuinka mahtavaa oli olla mallina, mutta sen sanon että se oli yksi elämäni hienoimmista kokemuksista. Jos vain mitenkään on mahdollista, yritän järjestää asiat niin, että pääsen myös ensi vuonna malliksi!

Hame

Minulla meni hiukan pieleen aikataulutus ensimmäisessä jaksossa. Oikeastaan en osaa sanoa, milloin aikataulutus ei olisi omalla kohdallani mennyt pieleen. Kuitenkin, hameen sain valmiiksi vasta kun oli pakko. Kun Kätevä-muotinäytösharjoitukset uhkasivat, oli ommeltava pienessä paniikissa koko höskä valmiiksi. Riittävän ajoissa kuitenkin ehdin juuri ja juuri!


Minna totesikin ovelasti, että minun hameeni on kuin jäävuori: epäsymmetrinen ja valkoinen. Vertailukuva! Itse en kuitenkaan osannut suunnitelmissani tajuta moista yhteensattumaa. Ideoin hameen vain päässäni: Halusin saada siitä riittävän haasteellisen, ja arvostan vaatteissa epäsymmetrisyyttä. Valkoista väriä puolestaan tykkään käyttää. Varsinaista inspiraatiota en kokenut saavani ympäröivästä maailmasta.


Kuva kaikista kaavan palasista. Minulla oli hirveästi tuollaisia pikkupaloja, ja jokaiseen niistä piti lisätä omanlaisensa viistotuskohdat. Menihän siinä aikaa, mutta oikeastaan oli jopa hauskaa leikkiä saksien ja liiman kanssa!

Hameen työjärjestys:
1. Tukikankaiden kiinnitys
2. Huolittelu: röyhelöpalat alareunasta ja sivusta & alushameen sivut
3. Ommellaan alushameen etu- ja takakappaleet toisiinsa kiinni. Röyhelöpalojen sivut ommellaan myös yhteen.
4. Ommeltujen sivujen silitys ja huolittelu
5. Ommellaan sentin taite pikkupalojen alareunaan.
6. Taitetaan laskokset ja ommellaan pikkupalaset kiinni alushameeseen.
7. Huolitellaan "yläkaitaleiden" yläreuna ja sivut
8. Valmistellaan yläkaitale: Ommellaan yläreuna ja toinen sivu kiinni.
9. Ommellaan yläkaitaleen toinen alareuna muuhun hameeseen kiinni.
10. Ommellaan piilovetoketju.
11. Ommellaan toinen yläkaitaleen alareuna hameeseen, ja ommellaan vetoketju ja yläkaitaleen pää ovelasti yhteen.
12. Huolitellaan saumakohta.
13. Alushameen päärmeen ompelu
14. Viimeistely


Päädyin siis toteuttamaan epäsymmetrisen, valkoisen polvien yläpuolelle ulottuvan hameen, jossa on kolme "tasoa" kangasta: alushame, pitkä ja lyhyt viistotuskerros. Tuli aivan luvattoman pitkä lause! Hame alkaa vyötäröltä, ja siinä on muotokaitale. Vasemmalla puolella on 20-senttinen piilovetoketju.

Lopputulos on mielestäni ihan onnistunut. Itse näen kaikki mahdolliset virheet hameessa, mutta muilta ihmisiltä on tullut paljon positiivista palautetta. Olihan tämä kuitenkin ensimmäinen omasuunnittelemani itsetehty hame!

Hinnoittelu:


Jes kiva. Jos jaksoit tänne asti lueskella, laita nyt ihmeessä kommentti, mikäli sellaiseen suoritukseen pystyt.