Huhhuh, mikä värianalyysi

Ihan hullua, että minulle tuli olo kirjoittaa blogia vasta läpikäydystä aiheesta. Ihan oikeasti, näin ei käy ikinä! Yleensä postaukseni ovat kuukausikaupalla myöhässä. Parempi vain tehdä nyt kun siltä tuntuu. Olen aivan älyttömän innoissani stailauksen "kurssista"!


Viime maanantaina opettelimme tekemään värianalyyseja kavereille eli selvitimme, kenelle sopii parhaiten kylmät talven tai kesän värit vaiko lämpimät kevään tai syksyn sävyt. Sopivimmat sävyt ovat tasapainossa ihon, hiusten, silmien ja jopa sielun värien kanssa. Värianalyysi ei ikinä kerro totuuksia, mihin sävyyn on pakko pukeutua, mutta se antaa vihiä, mitkä sävyt saavat esimerkiksi ihon näyttämään luonnolliselta ja ylipäätään sopivat yksilölle.

Noh, viskoimme eri värisiä kangastilkkuja toistemme naaman viereen, mistä selvitimme omat vuodenaikamme. Toisille oli oikestaan helppoa todeta että "juu, nämä värit sopivat sinulle". Sehän oli tavallaan ilmiselvää. Eniten kuitenkin järkytyin omasta tuloksestani.


Minä olin aivan selvä syksyihminen. Minulle sopivat parhaiten murretun lämpimät värisävyt, kuten sinapin keltainen, oliivi ja ruskea. Hassuinta oli, etten ole oikein missään vaiheessa elämääni käyttänyt näitä värejä pukeutumisessani. Oikeastaan en edes pidä niistä. Siitä huolimatta ne näyttivät niin hienoilta ja oikeilta, vautsi. Ovatko ne olleet aina suotuisat värit minulle? Olenko kasvanut näihin väreihin vai ovatko ne kenties nousseet pintaan tässä ihan lähiaikoina? Oli asia miten tahansa, minusta on reilua antaa niille mahdollisuus. Noiden värien on pakko merkitä jotain (ainakin tässä elämänvaiheessa).

Minun silmääni ovat aina miellyttäneet eniten talviskaalan värit. Ehkä olen pitänyt itseäni sellaisessa illuusiossa, että olen ikään kuin kylmä ja räväkkä, sellainen ärsyttävä ämmä. Tänään kuitenkin havahduin ja tajusin, että oikeastaan olenkin todella lämmin ja hyväsydäminen, aika laimea mutta äärettömän iloinen. Siis kuulostaa ihan älyttömältä,mutta yhtäkkiä näen itseni toisella tavalla. Tarkennan vielä, etten halua väittää ketään vuodenaikasävystöä toista huonommaksi tai vannoa, että talvityypit ovat ärsyttäviä. Oikeastaan minulla on tosi sekava olo siitä, mikä on pointtini, mutta silti haluan jakaa nämä enemmän tai vähemmän turhat mietteet.

Lol, minulla ei ole enää mitään sanottavaa. Muuta kuin että laamat ovat loistavia.

Oivalluksia työharjoittelusta

Eka työharjoittelu takana! Eipä tule oikein mitään viisasta alkua mieleen, joten mennään suoraan asiaan. .-D


Minä olin ompeluorjana (vitsi, vitsi) Kostyymi-nimisessä pukuvuokraamossa Lahdessa Rautatienkadulla. Hyvin yllätyksellisesti liikkeessä vuokrataan naamiaisasuja, ja pieniä oheistuotteita (esimerkiksi peruukkeja ja tekoverta!) on mahdollista myös ostaa asun iloksi. Tarjolla on monenlaista pukua aikakausien tyyleistä fantasiakolttuihin. Suurten vaatevarastojen yläpuolella on Etelä-Hämeen Nuorisoseurojen tilat, joiden alaisuuteen Kostyymikin kuuluu. Toivottavasti en nyt selittänyt ihan puuta heinää. Minua ei kannata uskoa, sillä olen vain väsynyt ihminen, joka paineen alaisena yrittää tehdä työharjoittelupostauksen ennen aikojaan. Sen sijaan kannatan itse käymään pyörimässä liikkeessä ja toteamassa asiat itse.


Ensimmäisen kuukauden taisin suunnilleen tehdä pelkkää korjausompelua, mistä ei pahemmin tullut otettua kuvia. Tämän yhden frakin tai jonkin hyvin juhlavan vanhojentanssipuolipaidan (minulla on käsitteet hallussa .-D) tosin kuvasin. Katsokaahan nyt miten rikki se oli: palat vaan irti. .-D Työohjaaja Päivi kuitenkin neuvoi, kuinka vaatteen sai helposti korjattua poistamalla rikkinäiset palat ja liittämällä reikäkuminauhan tilalle. Näin tuotteesta saatiin helpolla tavalla kestävä ja monelle ihmiselle sopivaksi säädettävä, mitkä ovatkin tärkeimmät ominaisuudet vaatteiden korjauksessa ja tekemisessä.

Itse huomasin ainakin aliarvioineeni korjausompelun aivan täydellisesti. Ajattelin että se on vain helppoa ja tylsää saumojen yhteenompelua. No tylsäähän se on, sitä en rupea kiistämään, mutta homma on kaukana helposta! Pitää ensinnäkin päästä samalle aaltopituudelle vaatteen tekijän kanssa saumarakenteista. Älkää kysykö tarkennusta tuosta väitteestä. Toiseksi eri materiaalit luovat omat haasteensa, kuten vaikkapa paksut kankaat. Siinä saa oikein odottaa, milloin se neula katkeaa. Kolmanneksi täytyy olla luova ja keksiä siisti mutta helpohko tapa hoitaa homma. Minulta meni välillä turhan paljon aikaa, kun tein asiat tyylini mukaan vaikeimman kautta. Hei mutta korjasin aivan jäätävän läjän vaatteita.


Korjausompelujen välityönä tein lapsille esitykseen neljä oravan ja kolme jäniksen päähinettä. Minulla oli mallina päähine, jota kääntelemällä ja mittaamalla piirtelin kaavat. Se oli minulle uusi työtapa, enkä ennen ole tehnyt mitään päähineitä. Kaavoituksen jälkeen etsin mahdollisimman joustavaa valkoista ja ruskeaa trikoota ja ompelin päähineet. Lopuksi tein vielä korvat. Pupun korvat sai pysymään jollain tavalla ylhäällä, kun ne täytti vanulla. Oravan korviin innostuin ompelemaan pienet karvatupsut, jotka ovat älyttömän söpöt! Myöhemmin sain kuulla, että päähineet toimivat esityksessä hyvin ja tekivät esityksestä suloisemman. Loistavaa!


Pitkäkestoisin ja suurin projektini oli tehdä seitsemät esiintymishousut jollekin poikaryhmälle. Mittailin taas saamiani näytehousuja ja etsin valmiskaavoista sopivankokoisen housun kaavan. Minä olen aina ollut piirretyn pikkutarkan kaavan ystävä, mutta ihan hyvän tuotteen sitä saa hyödyntämällä valmiskaavojakin. Työskentely oli hyvin erilaista verrattuna koulun touhuun. Kostyymissa ollessani taisin löytää hitusen käytännön läheisempää työskentelytapaa, mikä on ehdottomasti loistavaa!


Ehkä uusin oppimisen alueeni työharjoittelun aikana oli nimenomaan lastenvaatteiden valmistaminen. Housuja ei todellakaan aiottu valmistaa vain yhtä esiintymistä varten, ja koska pieni lapsi kasvaa useita senttejä vuodenkin aikana, jätettiin lahkeisiin 25 cm kasvuvaraa, jotka sitten käärittiin useaan kertaan puntin päähän. Lapsen kasvaessa vapautetaan kasvuvaraa sitten aina sopivissa määrin. Kuvasta voi hiukan tarkastella ommellun ja ei-ommellun housujen lahkeiden pituuden eroa. Henkseleihin jätin epähuomiossa olemattoman kasvuvaran, mutta Päivi totesi heidän tekevän sitten uusia, kun vanhat jäävät pieniksi.


Hah, sitten lesoiluaiheisiin! Huippuompelija Katja tekee pukuvuokraamisen ohessa jatkuvasti uusia asuja. Harjoitteluni aikana Katja sai valmiiksi Kleopatra-puvun ja kysyi, haluaisinko minä olla malli kuvauksissa. No totta kai minä halusin, ja nyt kuvani komeilevat Kostyymin facebook-sivuilla. Katso nyt ihmeessä, kun jaksoin vaivalla linkinkin hakea. Kuvat luvattiin laittaa johonkin lehteenkin, juhuu. Minusta oli erityisen siistiä, että kerrankin pääsin johonkin "oikeaan" kuvaukseen, eikä kyseessä ollut "pelkästään" oman blogini hupikuvaus. Ja niin muuten, minulle oikein luvattiin, että pääsen vielä uudestaan asujen kuvaukseen! Ah, tuollaiset kuvaukset ja maskeerautuminen ym. tekee minut vain niin onnelliseksi. .-> Nyt tarkemmin ajateltuna, taisin hakeutua Kostyymiin alun perin osaksi pidettävien kuvaussessioiden takia. Olin ihaillut facebookista kuvia ja arvelin pääseväni seuraamaan kuvailuja. Sen sijaan pääsinkin itse malliksi! Vielä parempi.


Koska minä olen tunnetusti itserakas, innostuin muokkaamaan omaa kuvaani. .-D Opin hyödyntämään Gimpin tuhrintatyökalua aivan uudella tavalla.


Viimeisillä viikoilla sain tehtäväkseni ommella kolme "vieterilelun" kaulusta teatteriesitykseen. Etsin kivoja tylliyhdistelmiä, ompelin älyttömän pitkiä tyllipötkelöitä(?) ja rypytin ne äärimmilleen. Lopuksi ompelin kanttinauhat kiinnitysnaruiksi. Kivaa että pääsin tutustumaan tylliin paremmin materiaalina. Ne ovat niin ihanan läpikuultavia että päästelivät toistensa värejä läpi ja loivat uusia sävyjä! Tuli hirveä hinku päästä tekemään itselle muhkea monivärinen tyllihame! Jokatapauksessa, kaulurihomma oli kiva tehtävä; varmaan hauskin mitä sain työssäoppimisen aikana tehdä. Toivoin nimittäin ennen työharjottelua, että saisin tehdä kaikkea ihmeellistä.


Sitten kerron vielä kaikesta randomista. Näin pitkään onnistuin välttämään isoja naamakuvaryöppyjä. .-D Ihan ekana tehtävänä ompelin joihinkin älypitkiin nauhoihin päärmeitä. Opin muuten hallitsemaan paremmin tuollaisia pitkiä objekteja (nauhoja ja jättikankaita). Kerran kannoimme keksipaketteja koko aamun, ja sain lajitella 200 joulupussia lapsille. Saatoin kuunnella viisi tuntia musiikkia putkeen, ja tein sitä usein. .-D Yhtään neulaa en ihmeekseni katkaissut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään neulan ommellessa sille epätyypilliseen asentoon. Miten? .--D Hehe, kaikista hämmentävin hetki työjakson aikana oli eräs aamu, kun saavuin normaalisti, ja työhuoneessani oli jäätävä lammikko! .-D Yläkerran suihku oli vähän vuotanut. Olin aika vaikuttunut. .-D Oi, viimeisinä hetkinäni sain järjestää hattuhyllykön, ja siinä samassa tuli kokeiltua kaikkia Stalin-hattuja. Minä ja ystäväni Noora kerran vitsailimme, että minä olen ollut edellisessä elämässäni Stalin ja Noora puolestaan Hitler. .-D Se siitä isänmaallisuudesta, sori Suomi.


Ajattelin käyttää tämän viimeisen epämääräisen kuvan kertoen viimeiset mietteet. Tuo musta tyllikolttu on muuten ikään kuin tuunattu rähjäisestä hameesta. Näin se saa toivottavasti tulevaisuudessa enemmän käyttöä.

Mieli on tässä vaiheessa aika tyhjä, mutta ehkä suurin opetus oli, ettei aina tarvitse olla niin pikkutarkka. Kuminauhoilla saa säädeltyä vaatteita tosi kätevästi ja helposti sopivaksi, myös pitkällä aikavälillä. Minusta tuntuu, että vihdoin alan ymmärtää vähäsen käytännöllisyyttä monimutkaisuuden sijaan.

Pöh, alkaa tuntua, että olen taas saanut kaiken kuulostamaan niin täydelliseltä. Kun ollaan ihan rehellisiä, koin toisinaan ahdistusta. Eteenkin kun täytyi välillä tehdä hyvin yksinkertaisia asioita. Minä kun tykkään haastaa itseäni. On hirveä tunne tajuta olla ikään kuin tossun alla, esittää jotain älyahkeraa ja kilttiä, olla aivoton ja kuunnella, miten jotain pitäisi tehdä. Koin varmaan syyn, minkä takia minua ei ole pahemmin työnteko kiinnostanut. Olen koittanut välttää joutuvani toisen määräysvallan alle.

Loppuun haluan vielä todeta, miten ihanaa yksintyöskentely on! Voi ottaa asioille oman aikansa ja tehdä omaan tahtiin niin, etteivät toisten energiat häiritse. Oivalsin paremmin ystäväni Arjan sanat siitä, että kiire-energian kannattaa antaa mennä ohi ennen kuin jatkaa työskentelyä. Joskus tehokkuus on myös sitä, että vain miettii kaikessa rauhassa kaikista yksinkertaisimman tavan hoitaa asiat sen sijaan, että kokeilee ensimmäistä päähän tulevaa ideaa vain todetakseen kohta, kuinka se ei toiminutkaan.

Kostyymissa oli ihanan rentoa. Viimeisinä päivinä sain kuulla ihanilta ihmisiltä ja ihanasta työympäristöstä, kuinka minusta oikeasti oli jossain määrin apua. Kaikki korjausompelun teko ei ollut todellakaan turhaa, ja tein lapset enemmän tai vähemmän onnellisiksi tehdessäni heille esiintymisjuttuja. Hassua, kirjoitin niin mukavia, että sisälläni ollut ahdistus katosi! Täytyy jatkossakin koittaa huijata päätä!