lauantai 18. elokuuta 2018

Minä olen syksy

Otettiin nää kuvat taas noin vuosi sitten. Kiitos Kasa! ♥ Onneksi syksy tulee joka vuosi aina uudestaan, niin tää on taas ajankohtainen julkaisu. .--) Mä muuten ite neuloin ton paidan joskus aikoja sitten.













Editoin nopeesti ihan improvisoidun videon ilman suunnitelmia. Koukutuin siihen jo vähän itsekin. .--D Mä samaistun paljon tuohon Happoradion "Ihan Hyvät Ihmiset" -biisiin, kun Aki oikein aloittaa koko laulun sanoilla: "Minä olen syksy". Munkin värityyppi on syksy, ja sen lisäksi että mulle sopii parhaiten murretut lämpimät sävyt, uskon sillä olevan myös suurempi merkitys. Musta tuntuu, että mä loistan aina hetken aikaa puiden tapaan värien loisteessa, mutta hetken päästä mun täytyy aina päästää irti, kuolla, jotta jotain uutta voi syntyä tilalle. Kuljen aina synkkää talvea kohti, ja sellainen on mun hyvällä tavalla surullinen elämä. ♥

Mulla on myös toinen blogi .-O, jossa käsittelen vähän syvällisempiä ajatuksia sekä asioita, joita muuten vaan koen merkitykselliseksi. Lisäksi meillä on siskon kanssa sims-blogi, jonne kirjoitetaan meidän pelin tapahtumista.

Ihanaa tulevaa syksyä kaikille! .--) ♥