Lukion jälkeen en oikein tiennyt, mitä tekisin elämälläni. Työnteko minua ei ainakaan kiinnostanut, joten päätin saada opiskelupaikan. Olin ihan täynnä teoria-aineita ja muuta lukiomoskaa. Siksi halusinkin päästä opiskelemaan jotain luovaa, jotta voisin toteuttaa itseäni. Opo ehdotti, että voisin hakea Salpaukseen opiskelemaan, sillä entinen opiskelija oli koulua kehunut. Vaatetusala oli turvallinen valinta, sillä käsityö oli ollut lempiaineeni peruskoulussa.
Niinhän minä sitten (yllätys, yllätys) Salpaukseen päädyin. Aluksi en tiennyt, opiskelisinko siellä vain vuoden ja vaihtaisin koulua. Tapasin kuitenkin aivan mahtavia ihmisiä, joiden kanssa oli antoisaa viettää aikaa, eikä minun tehnyt enää mielikään lähteä muualle. Tuntui ettei niin hyvää luokkaa voi ollakaan. Olin ihan ylimääräisen innokas. Ajattelin, että koulussa tulisi olemaan kivaa ja oppisin tekemään loistavia vaatteita. Opetus oli mielestäni laadukasta.
Vastaan tuli kaikenlaista innostavaa kivaa, kuten muotinäytösmallina oleminen, tämän blogin perustaminen ja fiilistelykuvien ottaminen sekä tietysti itse ompelu. Vaatetusalan opiskelun pimeät puolet tulivat kuitenkin liian nopeasti tutuiksi: kiire, kritiikki, kovat laatuvaatimukset, ylityöt ja valvotut yöt.
Ensimmäisen vuoden keväällä tulivat vastaan ensimmäisen kerran järisyttävät arvioinnit. Pahimmassa tapauksessa valmistetuista tuotteista etsitään kaikki huonot puolet ja virheet. Välillä kritiikin vastaanottaminen tuntuu tosi pahalta. Saatu palaute ei innosta oppimaan ja tekemään parastaan. Olen sortunut ajattelemaan monta kertaa: "Ihan sama. Mitä ikinä teenkään ja miten hyvin tahansa, tullaan etsimään ainoastaan ne huonot asiat." Se tietenkin on asia erikseen, jos osaa kääntää kaiken negatiivisen palautteen omaksi taistelutahdokseen ja voimakseen. Harva nuori kuitenkaan vielä osaa.
Opettajat antavat paljon kritiikkiä, koska he ovat nähneet elämää ja tietävät, miten vaikeaa Suomessa on nykyisin työllistää itseään tällä alalla. Tuotteiden täytyy olla ihan sairaan täydellisiä, käyttökelpoisia ja hyviä, jotta ne menevät kaupaksi Suomen kalliilla hintatasolla. Kiinassa valmistettuja halvempia massatuotannon vaatteita on kuitenkin kaikkialla esillä. Koko pointtini oli se, että jos kritiikkiä ei annettaisi, kukaan meistä ei koskaan voisi menestyä.
Itse tarvitsen tosi paljon vakuuttelua siitä, että olen hyvä jossain. Sitten kun etsimällä etsitään ne huonot seikat, tuntuu ettei osaa yhtään mitään eikä tee mieli edes tehdä mitään vaatteita omaksi ilokseen. Siitä mikä oli ennen kivaa, on tehty tyhmää. Toisaalta turha tässä on valittaa. En voi vaatia muita kohtelemaan minua niin kuin toivon. Ihmiset saavat olla niin ikäviä kuin haluavat, ja on täysin minun ongelmani, jos en osaahtautua siihen oikein. Se ei silti tee opettajien käytöksestä hyväksyttävää. On moraalisesti väärin kiusata opiskelijoita.
Koulunkäynti muuttuu sitä työläämmäksi, mitä pidemmälle opinnot etenevät. Pitäisi ommella asukokonaisuuksia ja vuoritettuja arvovaatteita sekä järjestää vielä muotinäytös siinä samalla. Väitän, että jokainen Salpauksen vaatetusalan opiskelija joutuu jossain vaiheessa opintojaan tekemään ylitöitä ja/tai valvomaan öitä saadakseen kaiken valmiiksi (etenkin muotinäytösvaatteiden ja artesaanityön kanssa). Ja arvatkaapa mitä, kaikesta tuosta vaivasta ja tuskasta huolimatta voi silti saada arvioinnista numeroksi 1 (nimimerkillä kokemusta on). Ei se ole sen arvoista.
Meille annettiin mahdollisuus liittyä koulumme osuuskuntaan, jonka kautta voisimme tienata laillisesti rahaa opintojemme ohella. Pakollisten koulutöiden lisäksi voisi jäädä vielä koulun jälkeen vapaa-ajalla tekemään ylimääräisompeluja ja tienata opintopisteitä. Opiskelijat tulivat jopa lomilla ja vapaapäivillä kouluun ompelemaan. Kuulostaako se kenenkään muun mielestä hullulta? Pitkin opintoja meiltä tiedusteltiin: "Oletko osuuskunnassa? Miksi et ole? Mikset ole tehnyt osuuskuntatöitä?" Ehkä minulla oli tarpeeksi hommaa jo ennestään.
Opettajat yrittivät kasvattaa (aivopestä) meitä ahkeriksi, tavoitteellisiksi ja oma-aloitteisiksi ompelijoiksi. Sellaiseksi minäkin halusin tulla, ja kai jollain tasolla lopulta sellaiseksi muutuinkin. Toinen puoleni halusi kuitenkin pitää hauskaa eikä ottaa asioita niin vakavasti. Kyllähän meille vakuuteltiin, että kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat, mutta mielestäni se ei pitänyt käytännössä paikkaansa. Sain kuulla monta kertaa, että minun pitäisi pyytää apua useammin ja lopettaa nauraminen. Ei kuitenkaan auta, jos joku sanoo minulle: "Sinun pitäisi olla tällainen", sillä jos en itse koe tärkeäksi muuttaa käytöstäni, en sitä myöskään tee. Ennemmin kannattaisi itse olla ärsyyntymättä pienistä asioista.
Olin kokemassa ammatillisen koulutuksen muutosvaihetta. Sen vuoksi saimme useaan otteeseen kuulla yhtäkkiä, kuinka tutkintotodistuksestamme puuttui vielä joitakin kokonaisuuksia. (esim. muotinäytöksen järjestäminen ja työharjoittelu) Uskon, että mitään muutosta ei lopulta edes tapahtunut. Kunhan vain vaihdettiin käsitteiden nimiä. Meille esiteltiin opintopolkuja ja kerrottiin, miten saamme niiden kautta kerrytettyä opintopisteitä, mutta polut jäivät vain sananhelinäksi. Lopulta opintoni venyivät puolella vuodella luvatusta kahden vuoden aikataulusta. Se harmitti siinä mielessä, että olisin halunnut päästä elämässä jo eteenpäin.
Vaikka käsittelenkin omia kokemuksiani, väitän että lähes jokainen Salpauksen vaatetusalan opiskelija tulee kokemaan vastaavanlaista kurjuutta.
Kannattiko sitten mennä kouluun? Kyllä kannatti. Ilman sitä en olisi siinä pisteessä, missä nyt olen. Enkä missään nimessä haluaisi olla se ihminen, joka olin kouluun ensimmäistä kertaa astuessani. Tekis mieli kyllä sanoa, että älkää hakeko Salpaukseen opiskelemaan vaatetusalaa, mutta menkää vaan jos siltä tuntuu. Meillä kaikilla on kuitenkin joku tarkoitus tai karmallinen opetus, mikäli päädymme opiskelemaan artesaaniksi Koulutuskeskus Salpauksessa. Mutta niin, se mikä tapahtui, tapahtui jo, eikä sitä voi enää muuttaa. Tärkeämpää on yrittää tehdä koulunkäynnistä mieluisampi kokemus tuleville opiskelijoille. Voih, joskus olen vain pettynyt maailmaan, mutta kyllä tästäkin selvittiin.
Huh, siinäpä oli monen päivän urakka. Varoitan tälleen etukäteen, että minulla on vielä muutama kirjoitus tekemättä kouluun liittyen, vaikka ilmoitin nyt päässeeni virallisesti sieltä pois. .-D Postauksia on siis vielä tulossa, enkä muutenkaan aio unohtaa tätä blogia, vaikka koulu onkin ohi. .-) Kiitos kaikille ihanille ihmisille ja hyvää talvea! .-)
